Viime aikoina on esiintynyt julkisuudessa tietoja sikatalouden kannattavuuskriisistä Suomessa.Tämä tulee hyvin lyhyellä ajalla näkymään meillä kotimaisen sianlihan vähenemisenä ja ulkomaisen lihantuonnin kasvuna.

Periaatteessa meillä puhutaan lähellä tuotetun ruuan puolesta ja kotimaisuuden suosimisesta. Käytäntö vain on usein toinen. Useilla tahoilla kannattavuutta heikentää EU:n taholta tulevat millintarkat määräykset, joita meillä valvotaan pilkuntarkasti. Näillä puututaan muun muassa sikaloiden lattiaritilöiden väleihin. Jonkun millin heitto voi tuoda tuhansien eurojen sakot tuottajalle.

Mitä hallitus ja sen maatalousministeri Koskinen aikoo tehdä suomalaisen sikatalouden kannattavuuden parantamiseksi ja tuotannon kannalta haitallisen ja tarpeettoman byrokratian vähentämiseksi?

Olemme aivan varmoja siitä, että useissa niistä maista, mistä Suomeenkin lihantuontia on, ei pilkuntarkasti noudateta kaikkia niitä millintarkkoja määräyksiä mitä EU suoltaa. Suomessa sikatalous on vielä perheviljelijätyyppistä verrattuna suuriin tuottajamaihin. Meillä voidaan edelleen syödä eettisesti hyvin hoidettua, puhtaasti ruokittua ja laadullisesti tervettä sianlihaa. Suomessa tuottajahinta on halvempi , kuin esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa, joissa sianlihatuotanto on teollisuustoimintaa.

Olisiko syytä karsia suomalaista moninkertaista tarkastustoimintaa ja suunnata sen kustannuksia sikataloustuottajien kannattavuuden parantamiseen? Mitä hallitus aikoo tehdä kotimaisen sianlihatuotannon säilyttämiseksi ja tuotantotilojen lopettamisen pysäyttämiseksi niin, että meillä olisi ensi joulunakin tarjolla entistä enemmän kotimaista joulukinkkua pöydissämme?

Kirjallinen kysymys

Eduskunnan puhemiehelle Puolustusvoimien ja niiden yksiköiden alasajo tuottaa sen henkilökunnalle monenlaisia ongelmia. Työpaikkojen siirtyminen satojen kilometrien päähän, on etenkin perheellisille puolustusvoimien työntekijöille erityisen vaikea ja stressaava. Tämä on erityinen ongelma Pirkkalan Hornettien siirron suhteen, joka lienee suurin siirtojen määrä. Osa henkilökunnasta joutuu elämään epävarmuudessa mahdollisesti jopa vuoden loppuun asti, tietämättä mikä on mahdollinen uusi sijoituspaikka. Henkilökunnassa on myöskin runsaasti eläkeikää lähestyviä, joille muutto tässä vaiheessa tuntuisi järjettömältä. Puolustusvoimien vakinaisella henkilöstöllä on sotilaseläkkeeseen liittyvä sopimus, joka estää irtisanoutumisen puolustusvoimien palveluksesta niin, ettei joutuisi maksamaan jopa kymmenien tuhansien sopimussakkoja. Useat puolustusvoimien vakinaiseen henkilöstöön kuuluvista ovat rakentaneet elämänsä ja perheen toiminnot sen mukaan, että varuskunta säilyy paikkakunnalla ja työpaikka sen mukana. Kysymys ei ole pelkästään puolustusvoimissa työskentelevän henkilön kohtalosta, vaan mahdollisesta puolison työpaikasta, lasten koulupaikoista, asunnoista jne.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallituksella aikeita helpottaa näissä tapauksissa henkilöstön sotilaseläkkeeseen liittyvän sopimussakon käyttöönottoa niiltä osin, kuin se liittyy valtion tekemään puolustusvoimien alasajoon liittyvään henkilöstön muuttotarpeeseen ja siitä johtuvaan irtisanoutumiseen? Mikä on työtilanne niiden henkilöiden osalta, joiden erikoisosaaminen on keskittynyt Hornetteihin? Mistä löytyy se osaava tarvittava henkilöstö huoltotoimintaan silloin, kun lentotoiminta nostetaan takaisin vuoden 2010 tasolle, kun henkilökuntaa mahdollisesti irtisanoutuu puolustusvoimista alasajon seurauksena? Onko säästötilanne todellinen esim. Pirkkalan Hornettien kohdalla? Onko huomioitu uusien toimitilojen rakentamisen tarve?

Kehysriihessään maan hallitus on pyrkinyt aivan oikeisiin asioihin. Parantamaan valtiontalouden tilaa ja katkaisemaan velkaantumiskehitystä. Siltä osin voimme olla täysin yksimielisiä. Sen sijaan keinot millä tähän pyritään, eivät kaikilta osin ole sellaisia jotka täyttävät tavoitteet kaikkien kansalaisten tasapuolisesta kohtelusta.

Lähtökohtaisesti näyttää siltä, että kehysriihessä on ollut aika optimistinen asenne valtiontalouden kasvunäkymiin. Vaikka viime vuosi näyttikin kohtuullista kasvua ja jopa työllisyyden lievää paranemista, eivät ennusteet tälle vuodelle ole kovin ruusuiset.

Pellervon talous-tutkimus ennustaa tälle vuodelle 0,9 prosentin miinusta talouskasvuun ja työllisyyden heikkenemistä koko maahan. Kun tähän tilanteeseen tehdään sopeutuksia muun muassa kuntien valtionosuuksia leikkaamalla, on hyvin todennäköistä, että tilastoissa heikoimmilla olevat ihmiset ovat kuluvan vuoden jälkeen vielä heikoimmilla.Tätä käsitystä osaltaan tukee kehysriihessä sovitut ALV:n korotukset ja muun muassa lapsilisien indeksijäädytykset. Nämä kaikki koskevat kipeimmin vähävaraisten lapsiperheiden elintasoon. Samoin lääkkeiden kallistuminen samanaikaisesti peruselintarvikkeiden kanssa laittaa pienellä eläkkeellä kituuttelevan miettimään, kumpaanko tänään viimeiset euroni laitan leipään vai lääkkeisiin.

Kuntien valtionosuuksia rajusti leikkaamalla ollaan kuntia pakottamassa kuntaliitoksiin. Vaikka jäteverolla ja korotetun yhteisöveron jako-osuudella jonkin verran kompensoidaan valtionosuusleikkauksia, siitä huolimatta kunnat tulevat kupatuiksi noin 200 – 400 :lla miljoonalla eurolla. Häviäjiä ovat ennen kaikkea maaseutualueiden kunnat, joissa jätevero ja yhteisövero eivät näyttele suhteellisesti kovin suurta osaa.

Kuntien taloudellista selviytymistä pohditaan usein huoltosuhde määritelmän kautta. Tällä määrittelyllä ollaan tekemässä kaikista eläkeläisistä kunnan ”elättejä” joilla ei olisi yhteiskunnalle enää mitään annettavaa.

Jopa useat asiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että laskelmat huoltosuhteen nopeasta heikentymisestä eivät pidä paikkaansa. Kun ns. suuret ikäluokat, jotka tällä hetkellä ovat eläköitymässä, pääsevät eläkkeelle, sen jälkeen ikäluokat pienenevät nopeasti.

Huoltosuhde sinänsä voi olla oikea lähtökohta kuntien talouden pohdiskelulle, mutta silloin pitää huomioida vain ne, jotka todellisuudessa ovat huollettavia..

Huollettavia ovat tietysti lapset, mutta heitähän jokainen kunta haluaisi syntyvän mahdollisimman paljon. Varsinaisia huollettavia ovat lähinnä ne, jotka ovat laitoksissa ja kunnat joutuisivat kompensoimaan heidän laitoskulujaan sikäli, kuin eläke ei riittäisi. Samoin tietysti sosiaaliluukulla asioivat, ovatpa he siellä omasta syystään, tai syyttään.

Viime aikojen uutisoinnit lasten perhe- ja laitoshoitoon kuluneista 424 miljoonasta eurosta tulisi yhteiskunnan olla enemmän huolestunut. Näissä kuluissa ei varmasti ole kunnan koolla mitään merkitystä. Tosin pieni kunta pystyy ehkä paremmin ennalta ehkäisemään huostaanottojen määrää.

Niin kauan, kun ihminen pystyy elämään omalla ansaitulla tulollaan, olipa se eläkettä, tai mitä muuta tuloa hyvänsä, hän ei ole todellisen huoltosuhteen muuttaja mihinkään suuntaan. Monet kunnat ottavat mielellään hyvätuloisia eläkeläisiä asukkaikseen, vaikka ns. huoltosuhde siitä vääristyisikin. Tässäkään ei ole isoilla ja pienillä kunnilla eroa. Pienissä kunnissa ehkä tilastot muuttuvat vähäisemmistä muutoksista.

Suomalaista peruskoulua on viime vuosina kehuttu ja se on saanut tunnustusta ympäri maailmaa. Suomi on ollut myös oppimatka kohde jopa vanhoille sivistysmaille. Eri aineiden PISA-tutkimuksissa Suomi on sijoittunut useina vuosina kärkisijoille.

Jopa suomen koulujen ilmainen ruokailu herättää ihmetystä ja mielenkiintoa monien maiden koulualan ihmisissä. Tämäkin kun on maailmalla melko harvinaista. Toisaalta suomalaisilta jää kertomatta, että tutkimusten mukaan Suomen koululaiset viihtyvät koulussa paljon huonommin, kuin monen muun maan koululaiset.

Taitaapa sekin jäädä kertomatta, että suomalaisista koululaisista lähes 10000 jää peruskoulun jälkeen kouluttamatta sekä useita satoja jää ilman peruskoulun päästötodistusta. Meillä liian paljon nuoria jää koulusta sellaiseen vaiheeseen, ettei koulun ja työpaikan kohtaaminen ole edes mahdollista.

Ei Suomella ole yksinkertaisesti varaa tällaisen työvoima pääoman tuhlaamiseen. Meillä hoetaan mantraa, että tarvitaan ulkomailta työvoimaa paikkaamaan työvoiman tarvetta. Tätä on hoettu jo ainakin parikymmentä vuotta. Sen sijaan omien nuortemme koulutuksen tehostamiseen ei ole jäänyt, kuin muutamia korulauseita. Koulutuspaikkoja tulisi reilusti lisätä niille aloille, joissa työllisyysnäkymät olisivat selkeästi kasvavat.

Tällä hetkellä tilanne on aivan päinvastainen, ainakin vähän syrjäisemmillä alueilla. Ammatillisia koulutuspaikkoja ollaan karsimassa hyvin raskaalla kädellä. Kuitenkin maaseutualueilla myöskin ammatillista koulutusta vielä arvostetaan ja riittävällä kuntien välisellä yhteistyöllä opiskelijoitakin löytyy. Keskittämällä kaikki koulutus muutamille keskusalueille joudutaan tekemään sinällään turhia rakennusinvestointeja, kun toisaalla jää koulutiloja tyhjilleen. Työministeriön raportissa jo vuodelta 2005 todetaan, ettei työ ja koulutustarjonta kohtaa. Tilanne ei kovin paljon tuosta ole muuttunut. Edelleen meillä on joillakin aloilla koulutettua työvoimaa työttömänä, kun taas joillakin aloilla vastaavasti työvoimaa ei ole saatavissa. Kun tuostakin raportista on aikaa jo seitsemän vuotta luulisi, että jotain ratkaisevaa olisi tapahtunut. Kuitenkin edelleen kärsitään samoista ongelmista. Työvoimapulaa on lähinnä hoiva-aloilla, rakennusteollisuuden joillakin aloilla ja eräissä palveluammateissa. Nämäkin hoituisivat koulutuksen oikealla ja oikea-aikaisella suuntaamisella. Meillä on kuitenkin edelleen 2 – 3 sataatuhatta työtöntä, joista nuoria noin 40 – 60 tuhatta, vähän laskentatavasta riippuen.

Jos suomalaiset työpaikat suuntaavat nykyistä vauhtia ulkomaille, ei meille ole tulossa monien pelkäämää työvoimapulaa, tuskin muutenkaan. Suurempi ongelma on pitää kiinni niistä harvoista, vielä jäljellä olevista suurista yrityksistämme ja vientiteollisuudestamme. Meillä säilyisi näin jonkinlainen mahdollisuus pitää kansantulomme sellaisena, että pärjäisimme valtiontaloutemme kanssa. Tässä suuri tehtävä on koulutuksen oikealla suuntaamisella ja nuorten saamisella koulutuksen piiriin.

Yksi esimerkki valtiohallinnon lyhytnäköisyydestä koulutuspolitiikassa on tämähetkinen poliisi tilanne. Valtiontalouden säästötavoitteiden mukana meillä on jäämässä noin 500 poliisia työttömäksi. Työllisyyskoulutuksessa on eri ammatillisten alojen houkuttelevuutta lisättävä, vaikka se vaatisi jonkinlaisia panostuksia työvoimahallinnolta.

Jos meillä on muutaman vuoden kuluttua vain palveluyrityksiä ja toistemme hoivaajia, olemme EU valtioiden armoilla Kreikan tapaan.

Myöskin muussa koulutus suunnittelussa kuljetaan vähän eri tahtia, kuin opiskelijat näkisivät oikeaksi. Lukiolaisten liiton mukaan ainakin äidinkielen ylioppilaskokeen osalta mennään sellaisella kiireellä, ettei muissa aineissa pysytä mukana. Hukataanko tässä resursseja turhaan kiirehtimiseen, kun tiedossa on, että lähivuosina muidenkin aineiden sisältöjä ja tietotekniikan käyttöönottoa joudutaan uusimaan?